Kulttuurin tärkeys on suurempi kuin luulemme


Aluksi…


Tässä tekstissä haluaisin puhua ajankohtaisesta ja tärkeästä aiheesta, nimittäin kulttuuritapahtumien ja kulttuurin merkityksestä ihmisille. Ensin kuitenkin esittelen itseni ja sitten jatketaan aiheeseen. Olen 20-vuotias Jyväskylässä asusteleva kulttuurituotannon opiskelija. Opinnot ovat vasta alkaneet ja ensimmäinen vuosi on puolitiessä. Itselleni taide ja kulttuuri ovat aina olleet tärkeässä roolissa, joten päätin kirjoittaa kyseisestä aiheesta. Rajaan aihetta enemmän mielenterveyteen liittyviin seikkoihin, muuten voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan tästä.








Mitä kulttuuri tuo ihmisille?


Tähän kysymykseen jokainen voi vastata haluamallaan tavalla, mutta tässä tulee oma vastaukseni. Minulle ja elämääni kulttuuri tuo kokemuksia, ihmisiä, tarinoita, turvaa, lohtua, tekemistä sekä paljon iloa. Ja, kun mietin elämää ilman näitä asioita, se tuntuu isolta tyhjiöltä missä ei ole päätä eikä häntää. Varsinkin tässä maailmantilanteessa kulttuuritapahtumat ovat kärsineet ja olemme joutuneet selviytymään ilman kaikkea mitä kulttuuri on ennen tuonut elämäämme. Ja tämä kaikki näkyy mielenterveydessä sekä jaksamisessa. Tuntuu, että jää paitsi paljosta ja on loukussa omassa elämässä. 


Erityisesti kulttuuritapahtumat ovat toimineet virkistyksenä ja niin sanottuna “irtiottona” arjesta jo niin kauan kuin muistan. Kokonaisuudessaan kulttuuri avartaa maailmankatsomusta sekä antaa unohtumattomia kokemuksia, joista kerrotaan tarinoita jopa jälkikasvulle. Taiteilijoiden ilo esitellä aikaansaannokset yleisölle on yhteisöllisyyttä, mitä ihminen todellakin kaipaa elämään, ollessaan “laumaeläin”. Itsensä ilmaiseminen ja intohimon löytäminen taiteesta sekä sen muuttaminen taiteeksi on kaunista ja persoonallista. Esimerkkinä tästä on tanssiesitykset. Yleisö sekä tanssijat kokevat iloa, ylpeyttä, vapautta sekä jopa liikuttuvat esityksestä. Se antaa paljon niin monelle ihmiselle.







Tutkimukset


Erja-Leena Landströmin sekä Marja Nurmelan tekemässä opinnäytetyössä he toteuttivat tutkimuksia nuorille aiheesta kulttuurin vaikutuksia hyvinvoinnille. Tutkimuksista selvisi, että varsinkin musiikin merkitys oli suuri. Heidän sanoin: “Tutkimuksissa esille noussut kulttuuritoimintoihin osallistuminen kuvattiin vahvistavan nuorten itsetuntoa ja käsitystä itsestä. Kulttuurin parissa, esimerkiksi musiikkia yhdessä tehtäessä koettiin yhteenkuuluvuuden tunnetta, yhdessä tekemisen iloa ja sosiaalisten taitojen vahvistumista.” (Landström 2016, Nurmela 2016) Nuorilla on viime vuosina lisääntynyt erilaiset mielenterveyden häiriöt, ja siksi esimerkiksi harrastusten painoarvo nousee. Mikäli nuori syrjäytyy ja hänellä ei ole ystäviä taikka harrastusta, voi olla suuri riski mielenterveyden ongelmille. Tästä johtuen koen, että peruskoulussa on tärkeää järjestää muun muassa musiikki-, tanssi-, kuvataide, sekä liikuntatunteja. Tekemällä asioita yhdessä myös ryhmähenki paranee ja mahdollisesti tutustuu uusiin ihmisiin.

Lopuksi


Parhaani mukaan yritin tiivistää aiheen mahdollisimman luettavaksi ja lyhyeksi. Teksti käsitteli paljon omia mielipiteitäni sekä kokemuksia. Tämä on kokonaisuudessaan tärkeä aihe, johon pitäisi ottaa enemmän kantaa sekä käyttää resursseja. Mitä vanhemmaksi itse kasvan, sitä enemmän osaan arvostaa kulttuuria ja tajuan sen tärkeyden. Toivottavasti asiaan puututaan tulevaisuudessa ja kaikkea uutta tietoa käytettäisiin asioiden parantamiseen. Ja kiitos sinulle, että luit tekstini!





Lähteet:


Kuvat: Pixabay


Landström, Erja-Leena 2016. Nurmela, Marja 2016. Kulttuurin vaikutus nuorten mielen hyvinvointiin. Laurea-ammattikoulu. Hoitotyö, sairaanhoitaja AMK. Opinnäytetyö. Viitattu 21.1.2022.

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/106265/Kulttuurin%20vaikutus%20nuorten%20mielen%20hyvinvointiin.pdf?sequence=1&isAllowed=y




Kommentit